Lajiesittelyt

NAISTEN TELINEVOIMISTELU (NTV)

Naisten telinevoimistelu on kansainvälisen voimisteluliiton (FIG) virallinen kilpaurheilulaji. Naisten telinevoimistelu oli ensi kerran virallisena kilpailulajina Amsterdamin kisoissa 1928. Alun perin ohjelmassa oli pelkkä joukkuekilpailu. Henkilökohtainen moniottelu ja telinekohtaiset kilpailut lisättiin mitalilajeiksi Helsingin kisoissa 1952. Naiset kilpailevat neljällä telineellä.

Hyppy

Hyppy alkaa juoksusta ja kahden jalan ponnistuksesta laudalta, joko eteenpäin tai taaksepäin. Ponnistuksen jälkeen hypyn vaiheet erotellaan seuraavasti: alkulento, käsikosketus hyppytelineeseen, loppulento ja alastulo. Hypyt jaetaan viiteen eri hyppyryhmään sen mukaan missä asennossa voimistelija tulee hyppytelineeseen sekä sen mukaan onko hyppy voltillinen vai ei.

Nojapuut

Nojapuut vaativat voimaa, rohkeutta ja koordinaatiota. Ihanteellinen sarja sisältää omaperäisiä liikeyhdistelmiä, joissa vaihtuvat monipuolisesti otteen- ja aisanvaihdot, korkeat lentovaiheiset liikkeet, käännökset, voltit, eteen- ja taaksepäin heilahtavat liikkeet sekä työskentely aisan ylä- ja alapuolella. Sarjan tulee jatkua tauotta, hyvällä rytmillä ja päättyä näyttävään alastuloon.

Puomi

Puomi on tasapainoa ja keskittymistä vaativa teline. Puomisarjan tulee sisältää akrobaattisia ja voimistelullisia liikkeitä sekä niiden yhdistelmiä. Voimistelullisia liikkeitä ovat erilaiset hypyt, piruetit sekä tasapaino-osat. Ihanteellisessa puomisarjassa voimistelija sitoo taiteellisesti tulkiten liikkeet yhtenäiseksi liikesarjaksi käyttäen koko puomin pituutta. Liikehdinnän tulee olla tyylikästä, sujuvaa ja rytmiltään vaihtelevaa. Omaperäiset sommitelmat ja notkeus katsotaan eduksi. Puomisarja saa kestää maksimissaan 1min 30 s.

Permanto

Permantosarja suoritetaan musiikin säestyksellä. Permanto on elastinen ja mahdollistaa voiman liikkeisiin lähtöihin ja pehmeyden alastuloihin. Permantosarja sisältää akrobaattisia volttisarjoja yhdistettynä tanssilliseen liikehdintään sekä voimistelullisiin hyppyihin ja piruetteihin. Sarjassa tulisi käyttää monipuolisesti koko kanveesialuetta. Notkeus, omaperäisyys, esteettisyys ja taiteellisuus katsotaan eduksi. Sarjan kestoaika on maksimissaan 1 min 30 s.

Lähde: Suomen Voimisteluliitto http://voimistelu.fi/fi/Kilpavoimistelu/Naisten-telinevoimistelu/Lajiesittely

PARKOUR 

Parkour on laji jossa tavoitteena on ympäristöä ja mielikuvitusta hyödyntäen liikkua mahdollisimman tehokkaasti ja mielekkäästi .
Tekniikoita ei voi tehdä väärin , sillä tavoitteena on löytää juuri SINULLE sopiva ja turvallinen tapa liikkua ja ilmaista itseäsi ympäristössä kuin ympäristössä!

Sisätiloissa tavoitteena on oppia pehmustetuilla pinnoilla ja patjojen avulla erilaisia tekniikoita ja temppuja joilla ulkona treenaaminen itsenäisesti muuttuisi turvallisemmaksi ja vältyttäisiin turhilta haavereilta esim leikkipuistossa temmeltäessä tai vaikeita ehkä jopa jännittäviäkin haasteita hakiessa.

Kilpailukulttuuri on Suomessa vielä melko nuori, mutta VSK-U on järjestänyt jo harrastajille Nopeus , Taito ja Tyyli - kilpailuita !

Tule mukaan haastamaan itseäsi niin fyysisten kuin psyykkisten haasteiden parissa yksin ja yhdessä! 


TEAMGYM (TG)

TeamGym (ent. Näytösvoimistelu) Euroopan Voimisteluliiton (UEG) alainen upea joukkuelaji, joka koostuu näyttävästä vapaaohjelmasta ja lennokkaista volttirata- ja trampettisuorituksista. Monista muusta voimistelulajista poiketen TeamGymissä kilpaillaan naisten ja miesten sarjojen lisäksi myös sekajoukkueina.TeamGym on monipuolinen laji, jota voi harrastaa pienestä lähtien aikuisiälle asti. Lajin voi aloittaa minkä ikäisenä vain ja huippujoukkueiden keski-ikä on yli kahdenkymmenen.

Vapaaohjelma

Vapaaohjelmassa tuomarit arvostelevat kolmea eri osa- aluetta: vaikeusosia, suoritusta ja sommittelua.

Volttirata ja trampetti

Volttiradan ja trampetin suorituksissa arvioidaan liiketekniikkaa, tyyliä, vartalonasentoja, alastulojen hallittavuutta ja tasapainoisuutta sekä virran tasaisuutta. Tuomarit kiinnittävät huomiota myös liikkeiden arvoon, liikesarjojen vaikeutumiseen kierrosten sisällä sekä liikevalinnan monipuolisuuteen. Trampetilla ja volttiradalla suorituksissa on tärkeää voimistelijoiden yhdenmukainen tekniikka, lentovaiheiden korkeus, usean akselin ympäri tapahtuvien kierteiden eri vaiheiden suoritustarkkuus ja suorituksen ehdoton varmuus. Lisäksi suorituksen tulee antaa vaikutelma keskeytymättömästä kokonaisuudesta

Lähde: Suomen Voimisteluliitto http://voimistelu.fi/fi/Kilpavoimistelu/TeamGym

MIESTEN TELINEVOIMISTELU (MTV)

Miesten telinevoimistelu kehittää ja vaatii urheilijalta huipputasolla voimaa, liikkuvuutta, kestävyyttä, notkeutta, kehonhallintaa ja koordinaatiota. Nykyisenkaltaisena ollut Olympialajina vuodesta 1936 lähtien. Nykyisin Miesten telinevoimistelussa kilpaillaan kuudella telineellä .

Permanto

Permanto on elastinen ja mahdollistaa voiman liikkeisiin lähtöihin ja pehmeyden alastuloihin. Voimistelijan tulee esittää permannolla liikkeitä jotka osoittavat voimaa ja notkeutta. Jokaisen kilpailusarjan tulee sisältää Code of Points oppaan määräämiä liikkeitä kuten eteen- ja taakse volttisarjoja. Kilpailuissa sarjan aikana permanto aluetta tulee käyttää monipuolisesti sekä voimistelijan tulee näyttää persoonallista ilmaisua ja suorittamista.

Hevonen

Hevosella kilpailusarjan tulee olla sujuva jatkuva liikeketju koostuen erilaisista pyörimis- ja heiluriliikkeistä, käyttäen monipuolisesti koko telinettä.

Renkaat

Renkaat ovat 2,55 metrin kourkeudella. Rengassarjan tulee sisältää voima-, kehonhallinta- ja tasapainoliikkeitä. Voimistelijan tulee tehdä etee- ja taakseheilausten sarjoja sekä erilaisia pitoja. Sarja tulee päättä akrobaattiseen alastuloon.

Hyppy

Hyppytelineen korkeus on 1,35 metriä ja juoksuvauhdin pituus on 25 metriä. Jokainen hyppy arvostellaan sen vaikeuden ja arvon mukaan. Voimistelijan tulee osoittaa puhtaita voimakkaita liikkeitä yhdistettynä hypyn korkeuteen ja pituuteen. Hyppy tulee päättää hallittuun alastuloon. arvosteluun vaikuttaa voimistelijan kehonhallinta sekä alastulo asento.

Nojapuut

Nojapuiden aisojen korkeus on 1,75 metriä. Kuten renkaat myös nojapuut vaativat erilaisia heilunta-, pito- ja voima osia. Voimistelijan tulee ”matkustaa” nojapuiden pituus suunnassa sekä voimistella aisojen ylä- sekä alapuolella. Sarja tulisi suorittaa lähestulkoon kokoajan liikkeellä ollen, ilman suuria pysähdyksiä.

Rekki

Rekin korkeus on 2,55 metriä. Voimistelijan tulee tehdä jatkuvia heiluntaliikkeitä koskettamatta rekkitankoa vartalolla. Sarjan aikana voimistelijan täytyy tehdä otteiden vaihtoja, heiluntaliikkeitä eteen- ja taaksepäin sekä irrotuksia. Alastulo on tärkeä osa sarjaa, sen tulee olla akropaattinen ja näyttää hyvin vaikuttavalta.

Lähde: Suomen Voimisteluliitto http://voimistelu.fi/fi/Kilpavoimistelu/Miesten-telinevoimistelu

AKROBATIAVOIMISTELU (AKRO)

Voimaa, taitoa ja tasapainoa vaativa voimistelulaji, jossa urheilijat nostelevat ja heittelevät toisiaan.

Akrobatiavoimistelu on upea laji, jonka sisään mahtuu paljon erilaisia mahdollisuuksia harrastaa ja kilpailla.

Akrobatian harjoittelu aloitetaan yksin tehtävistä perusliikkeistä, kuten kuperkeikasta ja päälläseisonnasta. Taitojen ja voiman karttuessa edetään vaativampiin liikkeisiin ja pian myös muiden kanssa yhdessä tehtäviin nostoihin.

Kilpatasolla juuri yhteistyöliikkeet eli nostot ja heitot ovat lajin ytimessä. Sekä pienet topit, jotka nousevat korkeuksiin, että vahvat baset, jotka näitä toppeja nostelevat, ovat erikoistuneet omiin rooleihinsa.

Akrobatiavoimistelussa voi kilpailla parina, triona, nelikkona tai ison akroshow-ryhmän jäsenenä. Näiden lisäksi oheisharjoitteluksi kehitetyssä akropuusarjassa kilpaillaan yksin. Lajin korkeimmalla tasolla on erikseen miesten ja naisten sarjat, mutta alemmissa luokissa tytöt ja pojat kilpailevat samoissa sarjoissa.

Akrobatiavoimistelun kilpailuohjelmassa voimistelijat suorittavat sääntöjen määrittelemät liikkeet. Tuomaristo arvioi, tulivatko kaikki vaaditut liikkeet suoritettua ja kuinka puhtaasti voimistelijat ne suorittivat. Osassa sarjoista arvioidaan myös ohjelman taiteellisuutta tai elämyksellisyyttä. Luokkajärjestelmässä edetäkseen voimistelijoiden on suoritettava akrobatiavoimistelun merkkejä.

Lähde: Suomen Voimisteluliitto https://www.voimistelu.fi/lajit/akrobatiavoimistelu/esittely/